tiistai, 2. syyskuuta 2008

70tkm huoltoa

No nyt oli sitten matkamittariin pyörähtänyt uusi alkunumero niin jotain huollon kaltaistakin lienee paikallaan tehdä. Ajattelin että jarrut, palat, öljyt ja filtterit noin niin kuin ihan peruslähtöjään ainakin olisi tehtävä.

Ilmafilsu oli aika helppo nakki kun irrotti tankin kiinnitykset 6-kolo -ruuveistaan, sieltä hieman syvemmältä tankin alta ja jo ilmafilsun kopan kannen sai näpsäkästi auki. Filsua pitää paikoillaan kopan pohjassa ja kannessa olevat kolotukset, joten hieman joutui kaposella ruuvarilla avittamaan että sai kannen nätisti takaisin paikoilleen.

Öljyt, lähes 4 litraa, valahti nätisti astiaan kun moottoria oli ensin hiukka lämmittänyt. Eikun proppu auki ja lurps! Kun valuminen oli jo lähes loppunut, oli aika ottaa filsukin auki. Sen ruuvi on hieman propusta taaempana, sellaisen pyöreän, tähtimäisen (=filsukotelon kansi) kiekon keskellä. Ruuvi auki ja kansi filsuineen tipahtaa nätisti mukana. Wanha filsu pois, hieman ylimääräisestä öljystä putsaamista, uusi filsu paikoilleen ja eikun kansi takaisin kiinni. Öljyä kuitenkin tuon kannen sisäpuolella oleva O-rengas kevyesti, kunnollisen kiinnittymisen varmistamiseksi. Tuo filsun kansi kuitenkin on öljypohjassa se alin piste, joten se ui jatkuvasti öljyssä ja vuotaessaan öljyt tosiaan tulevat pihalle, viimeistä pisaraa myöten.

No proppukin takaisin kiinni ja öljykorkista uudet Delvacit sisään. Yep, Mobil Delvac MX 15W-40. Niin sanottu diesel-autojen öljy. Ilmajäähyiset retro-kawat kuulemma tykkäävät tuosta eikä hintakaan ole paha. Myös Super kuulemma toimii, mutta yleensä sitä myydään 20 litran tynnyrissä ja ajattelin nyt aluksi vain kokeilla tuolla 4 litrasella, joten MX jäi siis ainoaksi vaihtoehdoksi. On muuten kerrankin moottoripyörä jossa öljykorkki on suunniteltu! Korkki on riittävän suuri, sen sijainti on riittävän reunassa jotta kaataminen suoraan kanisterista onnistuu ja öljymäärää tähystävä "ikkunakin" on just siinä alapuolella. Öljyt ylämerkkiin, vähän oottelua että valuu "kohilleen", täydennys ja korkki kiinni. Mopo käyntiin että öljyt kiertää, sammutus ja ootellaan. Kohta uusi öljymäärän tarkistus ja täydennys. Done!

Ja seuraavaksi jarrujen kimppuun. Jarrusatula on ihan vaki-kamaa. Pari pulttia irti etupumpun kyljestä ja satula irtoaa paloineen käteen. Leveällä ruuvarilla palat max. kauas toisistaan, alapään lukkosokka pois ja tappi samaten. Seuraavaksi se sisempi, pidempi, 2-korvainen pala nostaen lukkotapin päästä ylös ja liu'utetaan sen toinen pää irti yläpään ohjurista. Sitten ulompi, mäntien puoleinen pala kammeten irti. Pientä puhdistusta, mäntien ulkopintojen CRC-öljyämistä ja liikuttelua - herkkien mäntien tulisi liikkua ihan sormivoimin. Lopuksi kevyt öljyäminen satulan pinnoille jotka ottavat paloihin kiinni (tässä moni käyttää kuparipastaa, itse ihan vaseliinia, mutta tosiaan ihan vain kevyen kevyt sipasu) ja paketin kasaaminen. Sitten toinen puoli ja lopulta myös takapaloille sama operaatio. Siinäkin mielessä tässä fillarissa hommat kohillaan, kun etupaloista oik.puoleiset voi "kierrättää" taakse. Näin tein itsekin. Takana pinnat oli tosiaan enää vain muisto, mutta edessä oli vielä useampi mm pintaa jäljellä niin eteen uudet parit ja "kierrätyspalat" taakse :)

No mitä saatiin aikaiseksi? Jarruttaessa etupää nypytti ikävästi, hitaassa vauhdissa suorastaan niiaili vaikka kuinka nätin rauhallisesti yrittikin jarruttaa :( Nyt etujarrukin ottaa tasaisen nätisti kiinni. No entäs öljyt? No eipä tuosta vielä päivän kokemuksella mitään voi sanoa, mutta ainakaan mitään oleellista pahaa en havainnut, pikemminkin päin vastoin. Moottorin sivuäänet poistuivat, laatikko toimii hiljaisemmin, pykälät löytyvät tasaisen kolahtelematta ja kytkinkin ottaa tasaisen nätisti kiinni kuitenkaan lipsumatta. No katellaan sitten miten homma nuilla liukasteilla jatkuu, mutta ainakin toistaiseksi ihan bueno :)

0 kommenttia: